Rooman yllättäjä – aavemainen Isola Tiberina

Mä tykkään reissuillani löytää paikkoja, joista en ennemmin ole ollut tietoinen. Joko olen autuaasti sivuttanut ne matkaoppaan tai netin suositusten vinkkiviidakossa tai sitten kohde on niin “tylsä” tai “turisteja kiinnostamaton”, ettei siitä mitään mainintaa missään olekaan. Yleensä nämä yllätyskohteet jäävätkin hyvin positiivisina kokemuksina mieleen reissuilta.

Isola Tiberina – Tiber-joen ainoa saari

Rooma toki yllätti monella tavoin pienen kulkijan, mutta yksi sykähdyttävimmistä paikoista, ja juuri tuollainen villi kortti oli Isola Tiberina, Roomaa halkovan Tiber-joen ainoa saari. Ennen Roomassa käyntiäni saarta mulle oli tehnyt tutuksi Dan Brown. Hänen Enkelit ja demonit -kirjassaan se on yksi vähäisemmistä tapahtumispaikoista kirjan loppupuolella. Siitä oli jäänyt mieleen paikan nimi, mutta muuten en ollut paikkaan etukäteen sen enempää tutustunut.

Iltakävely Isola Tiberinalle

Olimme Assin kanssa ensimmäisenä päivänämme Roomassa iltakävelyllä ja mietimme minne suunnata Colosseumin hujakoilta. En enää tarkkaan muista miksi, mutta suuntasimme kulkumme Tiberin suuntaan. Varmasti jo ihan jokivarsimaisemat vetivät meitä puoleensa.

Toki kun huomasin meidän lähestyvän Tiberiä Isola Tiberinan lähimaastosta, päätimme huvin vuoksi vilkaista, millaisesta paikasta on kyse. Muistin Brownin kertoneen kirjassaan, että paikassa sijaitsee sairaala, joka on ollut toiminnassa jo pitkään. Ei siis kovin kummoiset odotukset, mutta yllätys oli sitäkin positiivisempi!

Ennakko-odotusten perusteella olisin varmasti odottanut jotain rauhoittavaa ja tyyneyttä huokuvaa paikkaa: vehreyttä, vaaleita rakennuksia, lehtipuita sekä viheralueita. Sellaista, missä sairaalan potilaat tuntevat tervehtyvänsä. Kumminkin meitä oli vastassa näky, joka olisi ollut enemmänkin omiaan jonkin goottilaisen kauhukertomuksen näyttämöksi.

Paikka oli hieman rempallaan olevan näköinen, mailleen painuva aurinko loi paljaiden puiden oksien kanssa saaren ympärille aavemaiset kehykset ja kaiken kruunasi vedessä majesteettisesti, joskin hieman vinksallaan, pönöttänyt riemukaari. Mitä ihmettä?

Myöhemmät googlettelut selvittivät tuon mystisen riemukaaren olevankin jäänne paikalla sijainneesta sillasta, Pons Aemiliuksesta, joka on vanhin roomalainen kivisilta. Minä, jonka sydän lepattaa aina kaikelle historialliselle ja hieman synkälle, olin aivan onnensa kukkuloilla tuosta yksityiskohdasta.

Voin vain kuvitella, kuinka upea rakennelma tuo silta on ollut kunniansa päivinä! Yksittäisenä siltakaarena se toki näyttää nykypäivänä hyvin väärässä paikkaa olevalta ties miltä voiton merkiltä. Mutta onneksi se on jätetty paikoilleen.

Isola Tiberinan kiertäminen auringon laskiessa horisontissa oli muutenkin jotain maagista. Vanha sairaalarakennus oli omalla tavallaan synkkä ja luotaantyöntävä. Lisäksi se henki jotain salaperäistä tunnelmaa.

Paikka olisi sopinut iltahämärässä täydellisesti johonkin kauhuleffaan. Sairaalaperinteet saarella ovatkin pitkät, lähes viidensadan vuoden verran, joten varmasti jo se takaa paikkaan sen oman jonkin, joka aivan tuntuu sähköistävän ilman saaren ympärillä. En sitten tiedä, olisiko paikasta tullut samat fiilikset päivänvalossa, mutta itse olen varsin iloinen siitä, että eksyimme saarelle täydellisellä hetkellä.

Oletko sä käynyt Isola Tiberinalla? Entä oletko tehnyt Roomassa vastaavia yllätyslöytöjä?

Lue myös nämä:

• Rooma, sä veit mun sydämen!
• Historiallinen Rooma – kuin aikamatkalla olisi
• Rooma low season -kohteena

---

Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU