Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat

Vatikaanin museo – överiyden äärellä

Jos vierailee katol(l)isen kirkon yhdessä tärkeimmistä tukikohdista, Vatikaanin museossa, on varmasti ihan ok, jos 95 prosenttia otetuista kuvista on katoista! Hah, pahoittelen puujalkaa, mutta en voinut vastustaa tilaisuutta. Mutta väittämäni on totta. Ainakin omalta käynniltäni kuvia selaillessani ja miettiessäni, mitä museosta kertoa, huomasin kattoneeni kattoon. En kumminkaan syyttä, katto oli täynnä huikeita taideteoksia siinä missä koko museo.

P2066680

P2066643

Talvella jonot Vatikaanin museoon eivät ole kamalat

Kun taannoin kirjoittelin postaustani Roomasta low season -kohteena, mainitsin yhdeksi plussaksi jonottamisajat. Vatikaanin museonkin kanssa meitä onnisti, taisimme jonottaa sinne kymmenisen minuuttia, vaikka emme olleet ostaneet lippuja etukäteen.

Museon ulkopuolella meitä yritti kyllä puhua ympäri joku yksityiskierrokselle lippuja kaupannut, joka ensinnäkin pelotteli meitä jonotuksen kestolla (väitti menevän heittämällä tunti!) ja tarjosi vaihtoehdoksi yli 40 euron lippuja, joilla olisi etuajo-oikeus jonoissa.

Me emme kelpuuttaneet, lähinnä korkean hinnan takia. Jonotuksen suhteen kauppaaja siis yritti vedättää kunnolla. Varmasti sesonkiaikaan jonot ovatkin noin hurjia. Mutta jos et omin silmin nää sen matelevan sadoissa metreissä ja ties kuinka monen kulman taakse, jonota pois. Ei siinä kauaa mene!

P2066666

P2066696

Museon ikoninen Sikstuksen kappeli

Vaikka Vatikaanin museo onkin yksi maailman suurimmista taidekokoelmista ja siellä saisi kulutettua varmasti montakin päivää ihastellen ja ihmetellen, moni käy siellä varmasti ensisijaisesti Sikstuksen kappelin takia.

En myönnä olevani yhtään eri puusta veistetty vaan mullekin tuo kappeli toimi suurimpana houkuttimena. Mutta ei se mielestäni huono juttu ollut. Museon rakenne on sellainen, että halutessaan matkan varrella näkee paljon muutakin. Toki siellä  on kärsimättömille pikareitti suoraan pääkallonpaikalle, mutta itse nautin  myös muiden paikkojen läpi kävelemisestä. Vaikken taiteesta mitään ymmärrä, tuli moneen otteeseen ihasteltua ja ihmeteltyä museon antia. Myös muutakin kuin niitä kattoja!

P2066642

P2066679

Taideaarteita lattiasta kattoon

Museon antiin mahtuu huikean koristeellisten kattojen lisäksi todella paljon muutakin. On lukematon määrä erilaisia patsaita. Osa perinteisiä ihmishahmoja, niistä osa edelleen alasti ja anatomiallisesti oikeita. Osa taas on paavi Pius IX:n käskystä kastroitu ja vehkeet korvattu viikunalehdin. Vaikeaa ymmärtää, miksi selibaatissa elävä henkilö keksisi tehdä moista 😉

Lisäksi on absurdeja patsaita, eläinpatsaita ja muutakin kuin patsaita. On koristeellista lattiaa, maalattuja ikkunanpuitteita, huimankokoisia kupoleita, karttapalloja, pikkuesineitä ja oikeastaan kaikkea mahdollista. Minne tahansa katseensa kääntääkin, lattiasta kattoon on joka puolella mielettömästi nähtävää.

P2066639

Osalla oli sentään anatomia tallella. Tosin onko tuo juuri peilannut omaansa vai mikä on tuo käsipeilin oloinen asia tyypin oikeassa kädessä?

P2066668

Oliko Sikstuksen kappeli käymisen arvoinen?

Entäs sitten se kuuluisa Sikstuksen kappeli? No, se ei poikennut muusta linjasta, sillä sekin on kuorrutettu maalauksin. Paikan ikonisimmat freskot ovat Aatamin luominen, joka löytyy kun kattoo kattoon, sekä Viimeinen tuomio. Jos muuten museossa luoviminen meni suhteellisen sujuvasti, oli Sikstuksen kappeli tupaten täynnä ihmettelijöitä ja heidän ominaistuoksujaan.

Kappelin maalauksia olisi sopivana ajankohtana voinut tutkailla tuntikausia, mutta varsin klaustrofobisen tunnelman takia olimme siellä ehkä viisi minuuttia ja yritimme pyrkiä sieltä ulos toisen mokoman… Sikstuksen kappelissa ei muuten saa kuvata ja siellä tulisi olla hiljaa, asiat jotka tuntuivat olleen jokaiselle kävijälle vaikeita käsittää.

IMG_8398

No olin itsekin tuhma

IMG_8390

We love Vatican! Tai jotain…

Kannattaako Vatikaanin museossa käydä?

Oliko museo sitten käymisen arvoinen? Mielestäni ehdottomasti. Paikan monipuolisuutta ja överiyttä on pakko ihailla. Museo ei todellakaan ole mikään pikku nurkka pikkuvaltiossa, vaan siellä saa varautua useiden kilometrien kävelyyn.

Vaikkei museon taideannista olisikaan etukäteen perillä, se ei mielestäni estä nauttimasta näkemästään. Suuri pala taiteen historiaa löytyy yksien seinien sisältä. Lisäksi museon puutarhoissa on hauska vaellella ja haukata happea sisällä kiertelyn lomassa.

P2066662

Pari faktaa Vatikaanin museosta:

  • Avoinna ma-la kello 9-18, lipunmyynti sulkeutuu kello 16
  • Kuukauden viimeisenä sunnuntaina auki, silloin ilmainen sisäänpääsy kello 9-12.30
  • Lipun hinta paikan päältä ostettuna: aikuiset 16€, opiskelijat (alle 25-vuotiaat) 8€
  • Muut lippuhinnat ja tärkeät tiedot museon nettisivuilta

Onko Vatikaanin museo sulle tuttu paikka?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER |  BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

8 Comments

  • Reply
    Virpi /Täynnä tie on tarinoita
    27.2.2016 at 12:09

    Itse vierailin tuolla myös Rooman reissulla 2014. Upea paikka ja nuo maalaukset ovat kyllä vaikuttavia! 🙂

    • Reply
      Noora
      27.2.2016 at 22:16

      On kyllä todella upea paikka! Ei voi kuin ihmetellä sen kaiken taiteen laadun määrää ja miettiä kuinka paljon aikaa siihen kaikkeen on uponnut.

  • Reply
    LunaNoix
    27.2.2016 at 19:59

    Kiitos vinkeistä Vatikaaniin, ja Rooma-jutusta. Parin päivän päästä lähdössä. 🙂

    • Reply
      Noora
      27.2.2016 at 22:17

      Ole hyvä! Mainiota jos sait hyviä vinkkejä 🙂 Hyvään aikaan olet kyllä lähdössä reissuun, toivottavasti on oikein upea matka edessä!

  • Reply
    Sandra
    27.2.2016 at 22:20

    Upeita kuvia, ei voi muuta sanoa!

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 09:48

      Kiitos, mahtavaa kuulla!

  • Reply
    Heli
    13.3.2016 at 21:25

    Aivan upeita kuvia!

    • Reply
      Noora
      14.3.2016 at 00:49

      Kiitos, kiva kuulla 🙂

Vastaa käyttäjälle Heli Cancel Reply