Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Luontokohteet

TBT: Gimmelwald – vuorimaisemien aatelia

Tiedättekö kun maailmassa on niitä niin ihania paikkoja, että sulla pyörii sukat jaloissa ja silmät on sydäminä pelkästä ajatuksesta? Niitä paikkoja, joista haluaisit kaikkien muidenkin pääsevän osallisiksi, jotta he voisivat ymmärtää osan sun onnesta. Mutta toisaalta niitä paikkoja, joista et haluaisi hiiskua kellekään, etteivät ihmiset mene ja pilaa sitä onnea ja idylliä.

Mulle yksi niistä paikoista on Sveitsin Gimmelwald, piskuinen vuoristokylä henkeäsalpaavien vuorimaisemien syleilyssä. Vietin siellä toissavuoden kesällä muutaman unohtumattoman, kauniin ja jollain tavalla puhdistavan päivän.

Se on paikka, josta puuttuvat kaikki aktiviteetit, joten siksi siellä onkin niin paljon tekemistä! Ihastelua, nauttimista, tutkimista, pieniä seikkailuja. Nokkospuskaan kätkeytyneen suljetun portin yli kiipeämistä, reitille pysähtyneen lehmän kiertämistä, vesiputouksen taakse liukastelua. Ja tietenkin parasta, huikeiden vuorimaisemien perään huokailua!

P1011655

P1011822

P1011617

Mikä ihmeen Gimmelwald?

Koska parhaiden asioiden takia pitää nähdä aina hieman vaivaa, niin täytyy myös Gimmelwaldiin pääsyn vuoksi. Zürichistä Gimmelwaldiin matkaa tehdessään seikkailun välivaiheisiin kuuluu kolme eri junaa, bussi sekä köysirata. Mutta se on kaiken sen arvoista. Sen kaiken päässä odottaa sateenkaaren aarre, idyllisen kaunis satumaailma. Uinuva vuoristokylä, jossa asukkaita on hieman toistasataa, mutta joka on saanut kaikki mahdolliset lahjat esteettisyyden ja maisemasuunnittelun jumalilta.

Vaikka olet lähes puolessatoista kilometrissä, sun ympärillä kohoaa niin korkeita vuoria että tuijotat niitä niska vääränä. On lumihuippuja, jylhiä muotoja ja salaa puiden takaa kohoavia hauskanmuotoisia huippuja. On pikkuruisia vesiputouksia, jotka kirmaavat rinnettä alas sateenkaaren väreissä loistaen ja jokapuolella kasvavat kukat loistavat kilpaa sateenkaarien kanssa. On niin huimia maastonmuotoja ja korkeuseroja, ettei tiedä mihin katseensa seuraavaksi kääntää.

P1011860

P1011819

P1011705

Kuvankaunis Alppikylä Gimmelwald

Gimmelwaldissa, vähän kuin Islannissakin, monta ihmeellistä asiaa tiivistyy pienelle alueelle. Voit kokea ukonilman, joka vavisuttaa vuorenrinteelle pystytettyä hostellirakennusta niin, että vuoret kaikuvat. Voit nukahtaa vesiputousta katsellen ja avata silmäsi samaan näkyyn. Voit ihmetellä outoa kumua, jonka luulet olevan tulevan myrskyn ensivaroitus, mutta joka osoittautuukin lumivyöryksi huimissa korkeuksissa.

Voit samoilla metsissä vesiputousta etsien ilman että kukaan tulee vastaan. Voit istua laitumen reunaan rakennetulla penkillä ja ihailla alla levittäytyvää kylänäkymää. Kaikki talot näki yhdellä istumalla! On vaikeaa ja toisaalta niin helppoa ymmärtää, kuinka noin pieni pala maailmaa voi kätkeä sisäänsä noin suuria asioita.

P1011813

P1011851

IMG_2757

Mulla on jatkuva ikävä sekä takaisin Gimmelwaldiin, että kaikkiin ihaniin Sveitsin pikkukyliin, joita en ole vielä kohdannut. Kaiken hektisyyden ja aikataulutetun arjen keskellä tuo paikka oli vertaansa vailla. Siellä unohti ajan ja kaiken turhan kun keskittyi nauttimaan elämästä.

P1011849

Löytyykö sulle jostainpäin maailmaa samanlaista paikkaa, jossa voi unohtaa kaikki huolensa ja keskittyä olemiseen? Entä onko sulla heittää vinkkejä muista ihanista Alppien pikkukylistä?

LUE MYÖS NÄMÄ:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

63 Comments

  • Reply
    Sunna
    25.2.2016 at 19:24

    Sveitsi on niin ihana! Viime kesän jälkeen vannoin, etten enää ikinä muuta sinne (Zurichin hinnat ottivat päähän), mutta taas olen jokseenkin katellut kesätöitä sieltä. Kyllä ihminen on vuorilla onnellinen. Vuoret muistuttaa pienuudesta, mutta kuitenkin ovat niin kauniita, ettei se oma pienuus ja mitättömyys edes haittaa. Voi vuoret <3

    Miten multa on mennyt sinun Islanti- ja vuorimaisemafanitus ihan täysin ohi! Sielunsisko täällä moi!

    • Reply
      Noora
      25.2.2016 at 21:09

      No moi! Musta tuntuu, että ihmiset törmää toisiinsa silloin kun niin on tarkoitettu 🙂 Mutta aina on enemmän kuin hienoa törmäillä toiseen Islanti- ja vuoridikkariin. Sveitsi on kyllä ihan parhaita paikkoja maan päällä. Kallis kyllä, niin kallis että kipeää tekee, mutta kun menee kesällä käymään niin voi asua vaikka pahvilaatikossa 😀 Pidän peukkuja sille, että työllistät itsesi sillä suunnalla. Koska kyllähän noissa maisemissa nyt töitä kelpaisi tehdä. Tuo vuorien muistuttaminen omasta pienuudesta on niin totta. Mutta mun mielestä se on myös lohdullista. Eihän ne omat murheet ole oikeasti minkään kokoisia, ainakaan vuoreen verrattuna.

  • Reply
    sonjanette | FIFTYFIFTY
    26.2.2016 at 18:46

    Voi että miten upeita maisemia! Täytyy yrittää muistaa tämä paikka, kun joskus pääsen Sveitsiin käymään. 🙂

    • Reply
      Noora
      27.2.2016 at 10:45

      Kiitos! Gimmelwald on kyllä hengästyttävän upea. Suosittelen ehdottomasti käyntiä täällä tai jossain muussa pienessä vuoristokylässä, niiden anti on paljon kaupunkeja parempaa. 🙂 Gimmelwaldista löytyy myös Sveitsin mittapuulla edullista hostellimajoitusta: http://www.mountainhostel.com enkä voi kuin suositella paikkaa!

  • Reply
    Anne | Metallia Matkassa
    28.2.2016 at 09:57

    Vau mitä maisemia! Vuoriin ei kyllä ikinä kyllästy. Näin ensimmäistä kertaa kunnollisia vuoria Nepalissa, mutta aina sitä unohtaa, että Euroopastakin löytyy vaikka kuinka paljon upeita huippuja, laaksoja ja maisemia ihailtavaksi. Vuoret ovat jotenkin kaikessa mahtipontisuudessaan kuitenkin todella rauhoittava näky.

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 19:51

      Kiitos! Maisemat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Nepal on mulla suurena haaveena, vuorifanille varmasti aika itsestäänselvä valinta 🙂 Siellä kun näkee vuoria ensi kerran kunnolla, niin voi olla että sen jälkeen muut vuoret jäävät kakkoseksi… Sitä tosiaan helposti unohtaa Euroopan vuoret tai muistaa korkeintaan Alpit. Mutta onneksi niitä on koko manner pullollaan! Vuorien rauhoittavuus on kyllä niin totta.

  • Reply
    Marjukka Katariina
    28.2.2016 at 11:47

    Vau mitä maisemia! Aivan uskomattomia kuvia 🙂 Tuolla olisi kyllä upeaa päästä käymään!

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 19:53

      Kiitos! Noin upeista maisemista ei kyllä ollut vaikeaa ottaa kauniita kuvia 🙂 Liputan kyllä käymisen puolesta, ei noista maisemista voi olla pitämättä!

  • Reply
    Virpi /Täynnä tie on tarinoita
    28.2.2016 at 13:01

    Voi elämä mitkä maisemat ja mitä kuvia! Mä voin niin tuntea tuon pikkukylän tunnelman ja ainutlaatuisuuden! Ihana!

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 19:55

      Nuo maisemat ovat kyllä niin huikeita, että kuvat eivät voi epäonnistua 🙂 Tuolla oli kyllä upea tunnelma, kiireetön ja rauhoittava. Stressaantuneet ihmiset pitäisi lähettää vuorille hermolomalle.

  • Reply
    Saana · Live Now - Dream Later
    28.2.2016 at 13:46

    Näissä kuvissa kyllä sielu ja mieli lepäävät. Alpit kuuluu myös mun ikiaikaisiin bucket list -kohteisiin. Sveitsissä olen käynyt vain Bodenjärven maisemissa ja Euroopan suurinta villinä virtaavaa vesiputousta ihailemassa, mutta sveitsiläiskylät ovat kyllä sellasia paikkoja, missä sydän ihan pakahtuu. Mun ehdoton suosikki oli Stein am Rhein, missä jokainen kuva on oikeasti kuin postikortti. Ei sellaisista maisemista huonoa kuvaa saakaan. Tämä paikka kuulostaa aivan unelmakohteelta. Allekirjoitan niin täysin tuon mainitsemasi asian – tällaisia piilotettuja helmiä kun löytyy, toisaalta tekisi mieli kertoa niistä koko maailmalla, toisaalta sen haluaisi säilyttää salaisuutena, ettei turismi pilaisi kaikkea sitä kohteesta löytyvää kauneutta. Tosi upeat kuvat!

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 20:00

      Jos jo kuvissa sielu ja mieli lepäävät niin lepäsivät kyllä paikan päälläkin! Alpeilla kannattaa kyllä ehdottomasti mennä käymään, vuoret ovat luonnon mestariteoksia parhaimmillaan. Googlettelin tuon Stein am Rheinin ja meni kyllä omille listoilleni heti! Aivan huikean värikäs ja kaunis paikka. Ihanaa kun maailma ei vielä ole täynnä persoonatonta lasi- ja betoniarkkitehtuuria. Kiitos, nämä kuvat ovat yksiä omiakin suosikkejani 🙂

  • Reply
    Teija / Lähdetään taas
    28.2.2016 at 13:47

    Ihania yksityiskohtia noissa kuvissa. Kuten tuon toisen kuvan alalaidassa tuo lehmä, ja sitten tuo ihana puistonpenkki, mihin voi istahtaa katselemaan upeaa maisemaa. Voin kyllä niin kuvitella, että tuolla on juuri se tunne, että voi kun kaikki muutkin voisivat kokea tämän ihanuuden. Mahtavia kuvia!

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 20:02

      Kiitos! Itsekin pidän kovasti näistä kuvista. Parhaita matkamuistoja reissuista ovat muistojen lisäksi mielestäni juuri kuvat 🙂 Toivon, että moni pääsee kokemaan tuon paikan huikeuden, vaikkakin en haluaisi siitä turistirysää koskaan muodostuvan….

  • Reply
    Meidän matkassa / Monna
    28.2.2016 at 14:00

    Sveitsi on vielä tuntematon paikka vaikken siitä koskaan mitään huonoa ole kuullutkaan. Mutta nää kaikki maisemat siellä on niin huikeita että toivon pääseväni ensi vuonna Euroopan roadtripille jolloin Sveitsi täytyy mahduttaa suunnitelmaan 🙂

    Tällä hetkellä se oma paikka on pieni Koh Makin saari Thaimaan itäpuolella, josta toivon että se säilyisi sellaisena rauhallisena myös jatkossa. Kaipaan sinne kovasti!

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 20:06

      Suosittelen kyllä ehdottomasti Sveitsiin tutustumista. Ainoa huono asia mitä Sveitsistä voin sanoa, on maan kalleus. Se on Islannin lisäksi suosikkini Euroopan maista. Se on niin kaunis, että sydämeen sattuu! Pidän peukkuja Sveitsi-suunnitelmien pikaiselle toteutumiselle 🙂 Uskon tuon saaren olevan upea paikka, kuulostaa tietyllä tapaa samalta kuin tämäkin: pieni, kaunis ja hieman syrjässä oleva kohde, jossa on kaunista luontoa. Toivottavasti pääset sinne vielä uudestaan!

  • Reply
    Pirkko / Meriharakka
    28.2.2016 at 14:43

    Eipä ole tullut alppikylissä kesällä oleiltua, kun aika pitkälti pidämme lomat muulloin kuin kesällä, mutta tuo näyttää kyllä paikalta, jota voisi vaikka harkita – Sveitsi kun kyllä kiinnostaa vaikka pitkäaikaisempaankin oleskeluun sitten joskus, kun vapaata on enemmän.

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 20:08

      Mulle taas Alppikylät on juuri optimaalinen kohde kesäreissulle, koska en esimerkiksi talvilajeista perusta yhtään. Mutta varmasti lomailu muulloin kuin kesällä hankaloittaa tiettyihin kohteisiin tutustumista. Toivottavasti suunnitelmiinne mahtuu joskus joku ihana kesäinen vuoristokylä, se on niin upea kokemus 🙂

  • Reply
    Anna / Tämä matka -blogi
    28.2.2016 at 18:51

    On yksi vinkki. Heiligenblut. Täyttä rakkautta paikkaan. Tosin sinne pääsee huomattavast helpommin, kuin tähän sinun löytöösi.

    • Reply
      Noora
      28.2.2016 at 20:10

      Kiitos vinkistä! Googletteln perusteella Heiligenblut on soma kuin nappi! Pitää laittaa se to go -listalle, juuri tuollaiset paikat vetoavat muhun 🙂

  • Reply
    Kiira
    28.2.2016 at 21:48

    Me ollaan juuri käymässä pari päivää Sveitsissä Interrailin merkeissä elokuussa. Tekisi niin mieli käydä tuolla – todella kaunista! Tosin juuri tuo miten vaikeaa tuonne on päästä voi vähän vaikeuttaa. Täytyy katsoa minne eksytään. Ihana hyvänmielen postaus! 🙂

    • Reply
      Kiira
      28.2.2016 at 21:49

      Siis ollaan menossa käymään pariksi päiväksi… Ajatukset ei ihan kulje hyvin tällä hetkellä!

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:33

      Kiitos! 🙂 Ei kannata heittää kirvestä kaivoon ennen kuin on edes yrittänyt. Vaikka tuonne pääseminen kuulostaa hankalalta kaikkine eri kulkupeleineen, se ei loppujen lopuksi ole niin hankalaa kuin ehkä voisi. Esimerkiksi sieltä Zürichistä tuonne pääsee kolmessa tunnissa. Junat, bussit ja muut on niin synkronoitu toisiinsa, että monen minuutin jonotuksia enempää ei vaihtoihin kulu. Kannattaa tsekkailla sbb:n nettisivuilta (www.sbb.ch) reittitietoja, se näyttää oikeasti jokaisen matkan varrelle mahtuvan kulkupelin, lähtö/tuloajat, kestot ja kaiken muunkin tarvittavan tiedon. Sveitsiläinen täsmällisyys <3 Toivottavasti päädytte reilillä joko tuonne tai jonnekin muuhun yhtä ihanaan paikkaan 🙂

  • Reply
    Meri / Syö Matkusta Rakasta
    28.2.2016 at 22:14

    Ei juma mitä maisemia!!! Mä haluaisin just nyt tollaiseen paikkaan, jossa ois kaunista ja raikasta ja ei mitään tekemistä, ja juuri sen takia niin ihanaa. Mua vaan pelottaisi hintatason takia lähteä tonne. 🙁

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:40

      No tietäisitpä miltä noi maisemat näyttää livenä! 🙂 Sveitsi on kyllä lähtökohtaisesti kallis, mutta me onneksi pystyttiin vetämään se suht järkevällä budjetilla. Esimerkiksi junalippuja kannattaa ostaa netistä etukäteen, siinä säästää pitkän pennin verrattuna siihen, että ostaisi ne paikan päältä. Lisäksi tuolla Gimmelwaldissa on ihan budjettimatkaajalle sopiva hostelli aivan ihanalla sijainnilla (Mountain Hostel Gimmelwald), siellä tosin tarjolla on vain dormihuoneita. Eli mahdollisuuksia on selvitä kauniista maisemista ilman järkyttävää lovea lompakossa!

  • Reply
    Heidi / Maailman äärellä
    28.2.2016 at 22:19

    OI että on kaunista! Ihana olisi tuolla vaellella ja nauttia maisemista. Viime keväänä kävin itsekin Sveitsissä ja Alpeilla, muuten tykästyin kovasti, mutta olihan siellä aivan törkeän kallista.

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:42

      Kiitos! Totta tuo Sveitsin kalleus. Se on kyllä harmi, tuntuu että kaikki mielestäni kauneimmat Euroopan maat (Sveitsi, Islanti, Norja) eivät ihan budjettimatkailuun sovellu. Toki onneksi kaikkialla on mahdollista jonkin verran penniä venyttää mutta eipä omalle kukkarolleenikaan nyt monen viikon retki tuolla hyvää tekisi. Mielelle kylläkin 🙂

  • Reply
    Johanna Hulda - Discovering Sunbeams
    28.2.2016 at 22:43

    Onpa kyllä täydelliset maisemat, joista huokuu rauha! En kestä miten kaunista tuolla on ja olet kyllä saanut sen hyvin ikuistettua näihin kuviin – siis varmaan, sillä mistä minä tiedän kuinka paljon vielä tätäkin nätimpää on katsella noita vuoria “livenä”! Minä kun en ole vielä Alpeille asti päässyt, mutta toivottavasti pian! 🙂

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:44

      Nuo on kyllä just niitä täydellisiä maisemia! Tokihan kaikki tuo on vielä paljon upeampaa livenä, mutta on mahtavaa kuulla, että olen siitä pienen palan saanut kuvienkin kautta välitettyä 🙂 Toivottavasti pääset joskus Alpeille, kyllä jokaisen pitäisi käydä siellä vähintään kerran!

  • Reply
    j / Lempipaikkojani
    28.2.2016 at 23:07

    Oli pakko heti googlata missä noin ihana paikka sijaitsee! Sveitsi on itselle Geneveä lukuunottamatta ihan tuntematonta aluetta, mutta Ranskan puolella on vuorilla tullut pyörittyä usean kerran. Yksi suosikkini siellä on Briançon, ja muutenkin ne maisemat sillä suunnalla.

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:47

      Mulla on taas Ranska Pariisin päiväreissua lukuunottamatta ihan tuntematon maaperä. Sinnekin kyllä pitäisi joskus ehtiä pidemmäksi aikaa kiertelemään. Tuo Briançon näytti kyllä googlettelun perusteella todella viehättävältä, menee ehdottomasti käyntilistalleni! Kiitos vinkistä 🙂

  • Reply
    Anna / Muuttolintu
    29.2.2016 at 00:44

    Oon ollut Sveitsissä vaan ohikulkumatkalla, mutta se on korkeella haavelistalla. Kyllä noissa maisemissa nimittäin kelpais! Reissuilla, varsinkin täällä Ausseissa on tullut vastaan tosi monta paikkaa, mistä ei ole tehnyt mieli hiiskua kenellekään. Toivotaan, että ne paikat säilyy semmoisina kuin on vielä kauan, ja että uusia löytyy vielä kauan 🙂

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:49

      En kyllä ihmettele, että Sveitsi on sulla haavelistalla 🙂 Mullakin on jatkuvasti haaveissa palata sinne takaisin. Australiastakin varmasti löytyy paljon niitä paikkoja, joista ei kaikille halua kertoa. Siellä sitä lääniä riittää! Toivottavasti saat myös pitää ne sellaisina 🙂

  • Reply
    Laura / My Passport Pages
    29.2.2016 at 09:16

    oih! Täällä kärsitään auttamattomasta Alppi-kuumeesta, olisi ihana ehtiä myös tuollaisiin paikkoihin kesällä, ja nimenomaan tuollaiseen paikkaan jossa paperilla ei ole mitään tekemistä ja päästä nauttimaan kauniista luonnosta ja maisemista oikein kunnolla!

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:50

      Alppi-kuume täälläkin päällä jatkuvasti. Harmi vaan, että Sveitsissä on mielestäni ne kauneimmat vuoret – ja myös korkein hintataso… Kesällä nämä pikku kylät ovat kyllä ihan oma juttunsa. Talvellakin varmasti, mutta kyllä kesä aina kruunaa kaiken 🙂

  • Reply
    Veera
    29.2.2016 at 09:24

    Todellakin näyttää siltä, että on käymisen arvoinen paikka! Olen käynyt kerran Itävallassa, mutta siellä Alpit tuli nähtyä vain nopeasti junan ikkunasta. Sveitsi on kyllä suunnitelmalistalla, mutta taidan nostaa sen vähän korkeammalle prioriteettilistalla.

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:52

      Kyllä, ehdottomasti suosittelen tätä tai jotain vastaavaa kaunista vuoristokylää! Mä kävin samalla reissulla myös Itävallassa, seikkailtiin Etelä-Saksasta Itävallan ja Liechtensteinin kautta Sveitsiin. Ja vaikka vuorimaisemat oli huikeat kaikkialla, niin Sveitsissä ne olivat silti mielestäni kaikkein parhaat.

  • Reply
    Ansku BCN
    29.2.2016 at 09:44

    No vau! Alpit ovat tutut, sillä olen asunut niiden juurella seitsemän vuotta, ja nämä maisemat tuovat muistoja mieleen <3. Juuri täällä en ole käynyt, mutta hartaasti toivon, että vielä joskus pääsen tuonne haikkaamaan!

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:54

      Oi, mullekin kelpaisi asua Alppien juurilla. Ei varmasti vieläkään olisi myöhäistä muuttaa 🙂 Toivottavasti pääset Gimmelwaldissa käymään, mä olisin mielelläni viettänyt siellä monta lisäpäivää!

  • Reply
    Reason for a Season
    29.2.2016 at 12:08

    On kyllä häikäiseviä maisemia. Jostain syystä en ole itse Alpeilla käynyt, vaikka rakastan vuorimaisemia. Tästä paikasta en ollut aiemmin kuullutkaan. Mutta mielelläni lähtisin milloin tahansa kyllä vaeltelemaan näihin maisemiin -auringonpaisteessa mielellään :P. Minun pitäisi oppia matkustamaan Euroopassa enemmän. Kaikki rahat yleensä menevät siihen, että reissaan talvisin lämpimässä, mutta toivottavasti san tilaisuuden lähteä Alpeille lähitulevaiduudessa.

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:57

      Gimmelwald on kyllä niin pikkuruinen paikka, etten ihmettele monen olleen tietämätön sen olemassaolon suhteen. Vuorimaisemien ystäville en kyllä voi kuin suositella Alppeja. Toki en kaikkia Euroopan vuoristoja ole nähnyt, mutta melkein uskaltaisin liputtaa Alppeja ainakin tämän maanosan parhaiksi 🙂 Mä olen onneksi aika hyvin oppinut matkustamaan myös Euroopassa. Lähinnä jo töiden takia. Harvoin pystyn pitämään pitkiä lomapätkiä putkeen, ja viikon reissulla on helpompi viettää aika lähitienoilla kuin lähteä suhailemaan kauemmaksi. Toivottavasti pääset käymään Alpeilla!

  • Reply
    Terhi / Muru Mou
    29.2.2016 at 13:36

    Voi että miten ihana paikka! Kunpa pääsisi tuolle penkille istumaan, ihailemaan maisemia ja nauttimaan auringon paisteesta!

    • Reply
      Noora
      29.2.2016 at 20:58

      Tuo on kyllä niin mahtava paikka! Noilla penkeillä tuli kyllä istuttua monta tovia ihan vain ihmettelemässä ja nauttimassa elämästä 🙂

  • Reply
    Mira / Exploras
    29.2.2016 at 21:23

    Ihanaa tunnelmointia! Itsekin tykkään vuoristoista ja niiden maisemista, mutta parasta on, kun niihin yhdistyy (lämmin) meri 🙂

    • Reply
      Noora
      1.3.2016 at 15:34

      Kiitos! Vuori+meri -yhdistelmäkin on kyllä varsin ihana sellainen. Esimerkiksi Kroatia on siitä todella hyvä esimerkki 🙂

  • Reply
    Martta / Martan Matkassa
    29.2.2016 at 22:29

    En voi kuin hymyillä, olet onnistunut ottamaan todella upeita kuvia! Itse asustelen Geneven lähistöllä ja muut Sveitsin alueet ovat jääneet vähemmälle, täällä Geneve-järven ympäristössä riittää paljon upeita maisemia. Interlaken on yksi oma haaveeni, toivottavasti pääsisin siellä käymään 😉

    • Reply
      Noora
      1.3.2016 at 15:37

      Kiitos! 🙂 Oi, uskon kyllä Geneve-järven maisemien olevan todella upeita. Sveitsissä en ole sillä suunnalla käynyt, mutta juuri tuolla Interlakenin suunnalla olen niitä järvimaisemia ihastellut junan ikkunasta ja ne olivat todella huiketa! Interlakenissa haluaisin itsekin käydä muuta kuin juna-asemalla, se on todella kaunis paikka.

  • Reply
    Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi
    1.3.2016 at 10:13

    uskon kyllä tuon olleen puhdistava kokemus -upeiden kuviesi perusteella tuo on ehkä juuri sellaienn alppikylä idyllisimmillään 🙂 Oma sieluni hengähdyspaikka löytyy ihan toisenlaisista tunnelmista: Siinain aavikolta Egyptistä 🙂

    • Reply
      Noora
      1.3.2016 at 15:39

      Kyllä, en itse ainakaan kovin paljoa idyllisempää alppikylää voisi kuvitella 🙂 Aavikossa on varmasti aivan oma tunnelmansa. En ole koskaan aavikolla käynyt, mutta voin kyllä kuvitella sen olevan hyvin rauhoittava paikka!

  • Reply
    Liza in London
    1.3.2016 at 18:59

    Aivan huikeita kuvia! Kuinka pitkään matka tuonne sitten kokonaisuudessaan kesti? Tekisi todellakin mieli vaeltelemaan noissa maisemissa!

    • Reply
      Noora
      1.3.2016 at 21:30

      Kiitos! Me saavuttiin Gimmelwaldiin meidän edellisestä etapista Engelbergistä, sieltä matkantekoon meni noin neljä tuntia. Mutta esimerkiksi Zürichistä, joka on isompi kaupunki näiden kahden kylän välimaastossa, kokonaismatka (joka sisältää kaikki mahdolliset matkantekovälineet) taittuu kolmessa tunnissa. Toisesta suuremmasta lähitienoon kaupungista, Bernistä, pääsisi näemmä kahdessa tunnissa. Vaikka matka välivaiheineen kuulostaa pitkältä, on suuri osa noista matkan osista todella lyhyitä juna- tai bussikyytejä. Ei mielestäni paha aika tuollaisista maisemista 🙂

  • Reply
    Outi
    1.3.2016 at 22:09

    No nyt on maisemat kohillaan! Melkeen haistoin tuon raikkaan vuori-ilman tätä lukiessa. Täytyypä pistää vakavaan harkintaan tällaiset paikat 🙂

    • Reply
      Noora
      2.3.2016 at 09:48

      Joo, ei kyllä tosta enää paljoa paremmaksi pääse! Suosittelen kyllä käyntiä, on ihanaa ettei vuorimaisemien perässä tarvitse välttämättä matkustaa kauas 🙂

  • Reply
    Stacy Siivonen
    3.3.2016 at 10:47

    Ei ole sellaista paikkaa, johon palaisin, mutta jokin Abra de Malaga menee aika lähelle tuota Gimmelwaldia, paitsi että korkeus on 4200. Voin hyvin ymmärtää, että sielu lepää Gimmelwaldissa. Juuri tuollaisia paikkoja pyrin minäkin etsimään.

    • Reply
      Noora
      3.3.2016 at 18:21

      Oi, Abra de Malaga näyttää todella kauniilta paikalta! Pitää katsoa, jos tuon voisi yhdistää meidän muuhun reittisuunnitelmaan Perua ajatellen. Gimmelwaldissa todellakin sielu lepäsi. Sellaisia paikkoja haluaisin mäkin löytää vielä enemmän 🙂

  • Reply
    Kiira / Lifelong Adventure
    3.3.2016 at 20:40

    Aivan upeita maisemia! Mä oon kova Saksa-fani, ja tietysti siihen pyhään kolminaisuuteen kuuluu myös Sveitsi ja Itävalta. Juurikin noihin maisemiin haaveilen joskus vielä pääseväni.

    • Reply
      Noora
      3.3.2016 at 21:21

      Kiitos! Saksa-Sveitsi-Itävalta on kyllä oiva kombo, ja kaikki mullekin tärkeitä maita. Toivottavasti pääset noihin maisemiin, itselle se on yksi mahtavimmista paikoista ikinä 🙂

  • Reply
    laura / to travel is to live
    3.3.2016 at 21:28

    Ooh mikä paikka! Kiitos että jaoit meidän kanssa tämän idyllin 🙂 Vuorifanin unelma, näen niin itseni tuolla niityillä makoilemassa auringonpaisteessa, hymyn yltäessä korvasta korvaan 🙂

    • Reply
      Noora
      3.3.2016 at 21:35

      Eipä kestä! Pieniä suuria iloja ja löytöjä on mukava jakaa. Varsinkin matkailuväen kanssa, missä näitä osataan arvostaa 🙂 Kuvittelit kyllä itsesi juuri niin täydelliseen olotilaan kuin vain mahdollista! Juuri tuolta mustakin tuntui tuolla olo.

  • Reply
    Kohteena maailma / Rami
    3.3.2016 at 21:58

    Jestas sentään mitkä maisemat! Tämä postaus toi muistot omille reissuille Alpeille kesäaikaan, joita on ollut aivan liian vähän. Täytyykin laitaa oikeasti taas listalle kesäiset Alpit, kauniimpia maisemia ei oikein Euroopasta löydä – korkeintaan Norjasta. Sinne suuntaan ensi kesänä patikoitteen.

    • Reply
      Noora
      4.3.2016 at 15:34

      No eikö! Alpit ansaitsevat kyllä kaikki kesäajan visiitit, mitkä niille on mahdollista antaa. Itse ainakin toivon voivani palata sinne vielä monta kertaa. Totta, varmasti Norja on ainoa, joka ihan oikeasti pystyy kilpailemaan Alppien kanssa. Kumpaankin on kauhea hinku. Pitäisi vaan löytää aikaa lähtemiseen!

  • Reply
    Heli
    13.3.2016 at 21:27

    Henkeäsalpaavia kuvia!

    • Reply
      Noora
      14.3.2016 at 00:50

      Kiitos! Gimmelwald kyllä oli henkeäsalpaava 🙂

Vastaa käyttäjälle Reason for a Season Cancel Reply