Kerran poistuin kotoa
Eurooppa Kaupunkilomat Matkavinkit

Rooma low season -kohteena

Joskus tuntuu, että monia kohteita karsastetaan niiden huippusesongin ulkopuolella. Itsekin haaveilin pitkään Rooman ensivalloitukseni sattuvan kesäaikaan, vaikka tiedän, että siellä on silloin helposti 40 astetta lämmintä ja 4 miljoonaa ihmistä joka paikkaan jonottamassa.

Nautin kyllä lämmöstä, mutta hurja kuumuus ei ehkä ole ideaaleinta silloin, jos haluaisi seikkailla pitkin poikin kaupunkia. Eikä se hurja ihmismääräkään auta asiaa. Joka puolelle tuskanhikisenä toista tuntia jonottaessa ei riemulla ole rajaa. Siksi kun mulle sattui sopuhintaan mahdollisuus lähteä Roomaa valloittamaan helmikuun alussa, tartuin tilaisuuteen innolla. Toki pienen googlettelun jälkeen.

P2076963

Aikaisemmat kokemukseni Italiassa reissaamisesta rajoittuvat yhteen kesäkuiseen päivään Milanossa. Vaikka oli kesäkuun alku, Milano huiteli jo 34 asteen lämmössä. Siitä ainokaisesta päivästäkin tuli vietettyä ne kuumimmat tunnit sisätiloissa, ennen kuin kaupunkia uskalsi lähteä ottamaan haltuun.

Mulla ei kumminkaan ollut selkeää mielikuvaa siitä, millaista säällistä antia Italialla, tai Roomallakaan, olisi tarjota silloin, kun Suomessa saatetaan hytistä joskus jopa 34 asteen pakkasen kourissa. Googlettelu kumminkin paljasti aika nopeasti monen kehuvan Roomaa muunakin aikana kuin pahimman kesäsesongin tiimellyksessä. Monelta sivustolta luin ylistyksiä siitä, kuinka Roomassa ei ole talvella paljoakaan turisteja ja sää on maltillinen, mutta silti jopa ihastuttava.

Millaisena mä sitten helmikuisen Rooman koin?

P2076939

SÄÄ

Roomassa tuli vietettyä kolme päivää, joista kaksi ensimmäistä olivat aurinkoisia ja kauniita. Lämpötila oli noin +15 astetta, joka oli kyllä hieman viileä sellainen. Takki tai muu lämmin pitkähihainen oli tarpeen, mutta ei todellakaan mitään toppatakkikelejä. Viimeisenä päivänä oli pilvistä ja sitä myöten myös hieman viileämpää, mutta yhtenäkään päivänä ei satanut.

Sää oli siis oikein passeli pitkille kaupunkikierrospäiville. Ei tullut liian kuuma, mutta ei tarvinnut myöskään kärvistellä tuulessa tai sateessa. Se kumminkin kannattaa huomioida, että auringon laskettua myös lämpötila tippuu huomattavasti. Silloin hanskat ja hieman paksumpi vaatetus olivat plussaa.

P2066746

LUONTO

Eihän Rooman keskusta nyt mikään suuri luontoparatiisi ole, mutta kyllä siellä puistoja ja puurivistöjä riittiää. Ruoho oli jo vihreää kaikkialla, pieniä kukkia kukki muurien raoissa ja jalkakäytävien halkeamissa. Mandariinipuut olivat oranssinkirjavia ja kaikkialla oli jo todella kesäinen ja värikäs fiilis. Ehdottomana plussana oli kuitenkin ötökättömyys! Yhtään korvan juuressa inisevää tai jalat paukamille imevää ötökkää en muista kohdanneeni.

P2066738

HINTATASO

Mulla ei suoraa vertailukohtaa ole Rooman hintoihin huippusesongin aikaan, mutta nyt ei ollut ainakaan hinnoissa valittamista. Lennot (joista toinen suora, toinen lyhyellä vaihdolla) maksoivat vajaa 150 euroa. Majoituksesta hyvätasoisessa hostellin neljän hengen female dormissa maksoin 18 euroa/yö, hinta sisälsi aamiaisen (joka oli kyllä vain kahvi/mehu ja croissant).

Hostelli sijaitsi todella keskeisellä paikalla Terminin juna-aseman ja Colosseumin välimaastossa. Toki vieläkin halvemmalla olisi majoitusta halutessaan löytänyt. Ruoka oli edullista: vatsan sai täyteen pizzaa tai pastaa alle kymmenellä eurolla, juoman kanssa hieman yli kympillä. Emmekä edes käyneet turistimenuja mainostaneissa ruokapaikoissa!

P2076932

LIIKKUMINEN 

Liikkumista paikasta toiseen tuli testattua junalla (lentokentältä kaupunkiin), metrolla sekä kävellen. Lentokenttäjunaan mahtui ilman ongelmia. Metrossa olimme liikkeellä aamulla yhdeksän hujakoilla sekä puolenpäivän jälkeen. Kumpanakaan ajankohtana ruuhka ei minkään suurkaupungin perusruuhkasta poikennut.

Tilaa vaunuissa oli, jos ei istua niin ainakin seistä. Myös ilman, että teet liian läheistä tuttavuutta kanssamatkustajiisi. Käveleminen oli vaivatonta, tiet eivät olleet tupaten täynnä muita talsijoita ja sääkin oli juuri sopiva jalan liikkumiseen.

P2076928

JONOTTAMINEN

Se ikuinen murheenkryyni! Olen kuullut juttuja siitä, kun Roomassa täytyy jonottaa toista tuntia nähtävyydelle X, jonojen ollessa jo Kiinan muuriin verrattavia. Helmikuussa siitä ei ollut pelkoa. Pisin jonotus meillä taisi olla noin 20 minuuttua Colosseumille. Sekin vain omaa tyhmyyttä, kun ei tajunnut, että sinne voi hankkia liput myös Roman Forumin ja Palatinon lippuluukulta. No, ei parikymmentä minuuttia nyt niin paha ollut.

Vatikaanin museoon taisi olla toiseksi pisin jonotus, kymmenen minuutin luokkaa. Ei siis todellakaan mitään tuntitolkkujen puhinaa ja tuskastumista ole tiedossa helmikuussa, vaikka eihän kaupunki silloinkaan tyystin turistivapaa ole.

P2076930

KAUPUSTELIJAT JA MUUT TURISTEISTA HYÖTYJÄT

Vasta reissumme viimeisenä päivänä kiinnitin huomiota siihen, kuinka vähäistä kaiken turhakkeiden kaupustelijoiden ja ties minkä silmänkääntäjien määrä olikaan ollut. Noinkin suuressa kaupungissa voin kuvitella ties mitä turistiavustajaa ja rahankerjääjää olevan, mutta ainakaan helmikuussa heistä ei tarvinnut suuremmin välittää.

Selfie-keppejä kaupattiin aika paljon, mutta myynti ei todellakaan ollut aggressiivista tyrkytystä, joskus se oli niin apaattista että nauratti. En toki osaa sanoa, onko tämä meininki Roomassa tällaista vuodenajasta riippumatta, mutta ainakaan mun ei tarvinnut ärsyyntyä näistä lieveilmiöistä.

P2076929

AIKAISET KIINNIMENOT

Tämä on Roomasta low season -kohteena ainoa miinus, jonka pystyin suoralta kädeltä keksimään. Tiettyjen nähtävyyksien, ainakin Colosseumin, Roman Forumin ja Palatinon aukioloajat on suhteutettu auringonlaskuun. Mitä aikaisemmin aurinko laskee, sitä aikaisemmin nähtävyydetkin menevät kiinni. Tosin vähäisemmän ihmismäärän takia joudut jonottamaan kaikkialle vähemmän kuin kesällä, joten siinä ehkä voitat menetettyä aikaa takaisin!

Minkälaisia kokemuksia teillä on Roomasta low season -kohteena? Löytyykö samanlaisia huomioita tai haluaisitko täydentää listaani jotenkin?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER |  BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

4 Comments

  • Reply
    Jane / Lomaunelmia ja unelmalomia
    16.2.2016 at 23:55

    Ihania nuo sitruspuut puistoissa! Eipä niitä kesällä näkisikään.

    Itse olen käynyt Roomassa lokakuussa eli low seasonina myös, eikä tarvinnut jonotella. Sikstuksen kappelissakin istuin tovin penkillä freskoja ihailemassa 🙂

    • Reply
      Noora
      17.2.2016 at 10:48

      Nuo puut oli kyllä upeita! Ja hyvä pointti siitä, ettei niitäkään mihin tahansa vuodenaikaan näe 🙂 Loppuvuonna olisi kiva nähdä Rooma uudelleen, tuo lokakuu voisi olla mainio ajankohta. Vaikka Vatikaanissa ei paljoa tarvinnut jonotella niin Sikstuksen kappelissa oli kyllä väkeä kuin pipoa, ja siellä hikihaisujen puristuksissa ei kyllä kovin paljoa voinut kattoon tuijotella ja tunnelmoida 😀

  • Reply
    marikaw
    21.2.2016 at 18:15

    Mä koin Rooman sesonkiaikaan heinäkuun puolivälissä ja sain hirveet traumat. 😀 Kuumuudesta ja ihmismääristä lähinnä. Joten siis jos annan Roomalle uuden mahdollisuuden niin todellakin lowseasonina.

    • Reply
      Noora
      21.2.2016 at 21:13

      Haha, voin vaan kuvitella 😀 Mäki varmasti olisin repinyt pelihousuni tuolla heinäkuussa! Suosittelen kyllä antamaan Roomalle uuden mahdollisuuden, se on niin ihana kaupunki, jos ei joudu kärvistelemään ihmis- ja hellevihassa 😀 Low season onneksi pelastaa paljon!

Leave a Reply