No ehkä hieman liiottelin! En ole niin mielenkiintoinen tyyppi, että kaikki lukisivat tätä paljastuspostausta henkeään haukkoen… Mutta koska blogihaasteet on kivoja (ja Roomasta on niin paljon kuvia, että olen musertumassa niiden editoimisen alla), on aina hyvä aika jauhaa itsestään. Mun mielestä olen vaan ihan tylsä ja tavallinen tyyppi, joka tekee tylsiä ja tavallisia asioita. Kuten matkustaa ja käy töissä. Mutta ehkä totuus on silti omaa mielikuvaa ihmeellisempää. Jonkun verran faktaa itsestäni olenkin varmaan postausteni sekaan tiputellut, mutta tämän blogihaasteen myötä tarjoilen teille myös muutaman lisää. Kovasti olen yrittänyt löytää näitä ihan sen matkailuaiheiston ulkopuolelta, ettei aina menisi siitä jauhamiseksi nämä mun postaukset. Vaikka pidänkin enemmän matkailusta kuin itsestäni puhumisesta.
1.Viihdyn paljon paremmin kameran takana kuin edessä. Mun mielestä kuvattavana oleminen on todella kiusallista. Siitäkin huolimatta yritän aina silloin tällöin tänne blogin puolle tuoda niitä vähiten karmaisevia ikuistuksia itsestäni. Kiusallisuudenkin uhalla.
2. Olin nuorena hieman ihastunut Backstreet Boysiin. Ok, valehtelen. Olin ihan armoton fanityttö. Huoneeni oli kuorrutettu lattiasta kattoon bändin julisteilla ja muutakin oheiskrääsää mahtui sekaan enemmän kuin laki sallii. Oi niitä aikoja.

Aarteet on edelleen tallessa, vaikkei enää seinällä!
3. Olen todella nirso. Mikä tahansa ruuan ominaisuus saattaa ällöttää mua: maku, haju, koostumus. You name it, I hate it. Tämä hankaloittaa elämääni varsin paljon, eritoten reissussa. Olisi mielenkiintoista kokeilla uusia, paikallisia makuelämyksiä. Mutta kun pahimmassa tapauksessa oksennan jotain ällöä syötyäni, niin en aina ihan viitsi.
4. Olen aikamoinen pilkunviilaaja. Ahdistun yli kaiken yhdys sana virheistä (hui kun tekisi mieli kirjoittaa tuokin oikeaoppisesti) ja kärsin suuresti, jos joku unohtaa päivämäärän lopusta pisteen. Eritoten mainoksissa ja virallisissa teksteissä nämä saavat näkemään punaista.
5. Olen tamperelainen TPS-fani, eikä tätä mielenliikettä selitä edes se, että olen kotoisin Vaasasta.
6. Muistan numeroita hyvin ulkoa. Tämän takia esimerkiksi historia päivämäärineen oli mulle helppo ja rakas kouluaine. Kännykkäaikaan siirtymisen jälkeenkin muistin pitkän aikaa lähes kaikkien kaverieni puhelinnumerot ulkoa. Tästäkin huolimatta olen umpisurkea päässälaskija.
7. En voi vastustaa tuoreita herneitä. Mulla voi olla kotona mitä tahansa herkkuja, joiden syömistä pystyn säätelemään ja hillitsemään. Mutta herneiden kanssa itsehillintä pettää: kuinka paljon tahansa niitä ostankin, kaiken syön heti. Yhtään en pysty jättämään vaikka seuraavaksi päiväksi.
8. En ole omistanut TV:tä noin viiteen vuoteen. Ennen telkkari pyöri mulla aina taustalla tappamassa tylsyyttä, joten olen edistynyt huimasti! Nyt en jaksa moista ajanhukkavempelettä enää itselleni hankkia. Netin kautta voin halutessani seurata niitä tasan kahta seuraamisen arvoista TV-sarjaa: The Big Bang Theorya ja Hyviä ja huonoja uutisia.
9. Olen aina ollut todella huono katsomaan leffoja. En ikinä jaksa keskittyä niihin. En ole nähnyt koskaan esimerkiksi Titanicia tai Star Warseja. Tosin yhden lempileffoistani, Pitkän kuuman kesän, olen katsonut noin 30 kertaa…
10. Vihaan kaikkia kotitöitä tasapuolisesti. Voisin adoptoida vaikka kotitontun pyörittämään mun arkea, niin voisin rauhassa keskittyä mua kiinnostaviin juttuihin.
11. Mulla on ihan äärimmäisen huono huumorintaju, sellainen Rivo-Riittaan verrattavissa oleva. Nauran kaksimielisyyksille ja huonoille jutuille ihan rehellisesti, vaikka jonkun mielestä tässä iässä voisi käyttäytyä kypsemminkin. No mutta mitä turhaan niin kauan kun itsellä on kivaa!

Esimerkiksi tää kirja on mun mielestä aivan liian hauskasti nimetty…
12. Edelliseenkin liittyen: mua ei ihan hirveästi kiinnosta mitä muut musta ajattelevat. Keskityn elämässäni mua ilahduttaviin juttuihin enkä esimerkiksi miettimään, että tässä iässä pitäisi olla jo naimisissa, asuntovelkainen ja parin kakaran äiti.
13. Olen hieman obsessoitunut Harry Pottereihin. Omistan kaikki kirjat suomeksi ja englanniksi ja olen lukenut kirjat molemmilla kielillä useampaan kertaan. Lisäksi osan olen lukenut ruotsiksi ja ensimmäisen myös saksaksi. Lisäksi matkailen Potter-kohteiden innoittamana, toukokuussa mua kutsuu Orlandon The Wizarding World of Harry Potter.
14. En voi sietää kahvia enkä ymmärrä, kuinka ihmiset voivat juoda sitä kuppitolkulla.
15. Olen ensimmäiseltä ammatiltani sähköasentaja, tarkemmin sanottuna automaatioasentaja. Amiksen jälkeen tein elämässäni täyskäännöksen ja päädyin kirjastoalalle, joka on mulle ihan täydellinen ala. Pääsen toteuttamaan siellä luovaa hulluuttani ja oikeasti rakastan asiakaspalvelua.
16. Viihdyn paljon paremmin hevikeikoilla rymyämässä ja heiluttamassa tukkaani kuin jossain istumassa ja kuuntelemassa jotain bändiä sivistyneesti. Jos keikan jälkeen ei ole hieman mustelmilla ja hiukset takussa, se ei ole ollut tarpeeksi hyvä!
17. Sain pienenä kamalia traumoja Nasse-sedästä, enkä edelleenkään pysty katsomaan sitä ilman jäätävää inhontunnetta. Pienenä pelkäsin myös muun muassa Pelle Hermannin kepakkoa sekä Muumien Mörköä.
18. Tykkään harrastaa liikuntaa mutta en halua maksaa siitä. Suosin lajeja, joita voi harrastaa myös kotioloissa, kuten joogaa ja pilatesta, tai ulkona, kuten lenkkeilyä. Tampereelta löytyy onneksi upeita lenkkeilymaisemia, niitä tuijotan mieluummin kuin kuntosalin betoniseinää.
19. Kiinnostun hirveän helposti kaikista mulle uusista ja mielenkiintoisista asioista ja innostun lukemaan paljon niihin liittyvää kirjallisuutta. Kutsun tätä positiiviseksi Haluan tietää kaikesta kaiken -ongelmaksi. Tällä hetkellä olen innostunut muun muassa avaruudesta ja maapallon synnystä, Antiikin Roomasta sekä esihistoriallisen ajan jättiläisnisäkkäistä.
20. En vieläkään muista kumpaan suuntaan kelloja siirretään kesä- tai talviaikaan siirryttäessä. Joo, siitä on olemassa myös se joku muistisääntö, mutta muistan senkin aina väärin…
Siinäpä tärkeimmät! Löytyykö teiltä samoja juttuja vai liitelenkö ihan omissa ulottuvuuksissani? Toivottavasti palaat tämänkin jälkeen lukemaan blogiani 😉
Lue myös nämä:
- Näin minusta tuli yksinmatkaaja – kokemuksia ja vinkkejä
- Olen onnellisempi kun en enää halua omistaa
- Liebster Award – kiperien kysymyksien äärellä
Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:
FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU
18 Comments
Annika | Travellover
23.2.2016 at 16:46Täällä toinen kahvin inhoaja. 🙂 Kelloja siirretään aina kesään päin. Ihme sääntö! 😀
Iira
23.2.2016 at 20:42Tarkennetaan vielä helpotukseksi, että kelloja siirretään aina kuluvan vuoden kesään päin 🙂 Näin mäkin opin sen, tosin aina joudun silti sekunnin pari miettimään.
Noora
23.2.2016 at 20:57Mun mielestä olisi silti helpompaa vaikka tatuoida ohje tästä ihoon kuin miettiä aina että minkä vuoden mikä vuodenaika se nyt olikaan 😀
Noora
23.2.2016 at 20:55Jee, en ole maailman ainoa kahvinkarsastaja! Joo, kesään päin, mutta silti mun kesä on aina eri suunnassa kuin säännön kesä 😀 Ihan pöljä sääntö!
Arna / Cocoa etsimässä
23.2.2016 at 19:06Nää paljastelupostaukset on hauskoja! Saisinkohan suostuteltua Arton, että jos mekin tämmönen… Tuli nimittäin tästäkin postauksesta jo aika monta hauskaa ideaa ?.
Noora
23.2.2016 at 20:56Näitä on kyllä ollut mahtavaa lukea! Toivottavasti saat ja jos ei onnistu niin sitten julkaiset salaa 😀 Se mikä on internetissä on internetissä 😉
F.
24.2.2016 at 11:29Oikeakielisyys on mullekin sydämenasia ( kykyjeni rajoissa) mutta tuota päivämäärän perään piste -asiaa en muista koskaan kuulleeni. Eli tarkoitako että pitää kirjoittaa ” tänään on 24.2. keskiviikko” (onko siis väärin kirjoittaa: “tänään on 24.2 keskiviikko” ?). Matkablogit voivat opettaa monenlaista.
Noora
24.2.2016 at 20:39Juuri tuota tarkoitan. Jos päivämäärä on 24.2 (sattuu sydämeen jättää piste sen perästä pois), se tarkoittaa “kahdeskymmenesneljäs helmikuu” tai “kahdeskymmenesneljäs kaksi”. Piste kuukauden perässä tekee siitäkin numerosta sijamuodon, jolloin kuukausi on luettavissa “helmikuuta/toista”. Ajattele, näin sitä taas oppi jotain uutta 🙂
Vintagella
24.2.2016 at 14:45Toi kotitonttu oli hyvä idea, miten mulle ei ole koskaan tullut sen adoptoiminen mieleen! Mä olen aina vaan sanonut ottavani au pairin, mielellään jonkun yli kaksi- tai kolmekymppisen espanjalaismiehen.
Noora
24.2.2016 at 20:40Kotitonttu on kyllä huikea idea! Ei se espanjalainen au pair -mieskään huono ole. Tosin siinä on se vaara, että jos se on liian ihana, niin missä välissä se ehtii kotityöt hoitaa 😉
Tanja/Levoton Matkailija
24.2.2016 at 19:34Kivoja faktoja! Mä en myöskään pidä kahvista, mutta mun mielestä se tuoksuu hyvältä 😀 Mutta mitä ihmettä, et oo koskaan katsonut Star Warseja!? Titanic ny onkin ihan huono, sitä ei kannata katsoa 😛
Noora
24.2.2016 at 20:44Kiitti! Kahvin tuoksu (samoin kuin tupakan, jota en polta) on kyllä tietyissä tilanteissa ok, mutta ei silti niin houkutteleva, että sortuisin 😀 En oo katsonut, en varmaan edes vilausta. Ehkä joskus saan aikaiseksi… Ja koska tässä oon vetänyt itseäni jo niin paljon lokaan muutenkin, niin voin tunnustaa pitkään luulleeni, että Jedi on niissä leffoissa koira (älä kysy!) :’D
marikaw
24.2.2016 at 20:142, 3, 13 , 14 ja 19 ois voinut tulla mun suusta haha 😀 Just hyvä.
Oothan lukenut mun postauksen Harry Potter Wizarding Worldista? Se oli maailman paras paikka ikinä. <3
Noora
24.2.2016 at 20:46Jes, ihan huiput samiskohdat 😀 Oon lukenut sen! Ihan mahtis postaus ja toiminut hyvänä tiedonlähteenäkin 🙂 Kiitos siis siitä! Odotukset on kyllä aivan huikeat sen suhteen, mutta eihän Potteriin liittyvä paikka vaan voi olla huono!
Pirita/Omatoiminen pakettimatkailija
25.2.2016 at 12:30Löysin listaltasi niin paljon asioita, jotka olivat täysin samoja mun kanssa, että on pakko laittaa blogisi lukulistalleni. 🙂 Ainakin siis kohdat 4, 6, 10, 11, 13 ,14 ja 20. Ihan mua.
Noora
25.2.2016 at 16:37Oho, löytyipäs meiltä aivan hurjasti samoja juttuja! Pitää myös käydä tutustumassa sun blogiin, eihän näillä yhteneväisyyksillä voi olla kuin laadukasta juttua tarjolla 🙂
Heli
13.3.2016 at 21:29Oikein hauskaa lukea tällaista hiukan erilaista paljastelupostausta 😀
Noora
14.3.2016 at 00:51Kiva kuulla, että tätä on ollut hauskaa lukea 🙂 Kivaa tätä oli myös kirjoitella 😀