Lukuvinkki: Heidi Nummen Kerran kuljin ja kumarsin -kirja

Mua on jo pitkän aikaa huvittanut paneutua paremmin pariin mulla lainassa olevaan mielenkiintoiseen matkakirjaan. Ja toki päästä sitten jakamaan niistä vinkkejä ja kertomaan mielipiteitä myös täällä blogin puolella. Tuossa viime vuoden lopulla vain iski järjetön himotus lukea kaikki Harry Potterit, englanniksi. Tämä urakka veikin sitten odotettua enemmän aikaa. Eikä tuota luku-urakkaa tietenkään voinut katkaista jollain muulla kirjallisella viihteellä, joten nuo matkakirjat saivat jäädä odottamaan parempaa aikaa.

Joululomalla mulla oli vihdoin aikaa paneutua noista ensimmäiseen, Heidi Nummen Kerran kuljin ja kumarsin: 15 kuukautta Aasiassa –kirjaan.

Edelleen riemuitsen työpaikastani kirjastossa, tuskin muuten pysyisin niin hyvin kärryllä kaikista mielenkiintoisista uutuuskirjoista! Tai jos mun silmien ohi lipuukin joku potentiaalinen lukukohde, niin sitten työkaverit on mun mausta sen verran kärryillä, että osaavat tarvittaessa vinkata löytöjään mulle. Niin kuin tässä tapauksessa kävi.

Työkaveri vinkkasi mulle uutuushyllystä tätä kirjaa, luin takakansitekstin, vakuutuin ja pistin itseni varausjonon hännille. Enkä suotta. Parissa päivässä kahlasin Heidin seikkailut läpi.

Jo kirjan takakannen perusteella mulla oli lupa odottaa kunnon seikkailuja. Eikö suakin houkuttaisi tietää, miten Heidi on erimerkiksi päätynyt juomaan shamaanin tarjoamaa verta, tekemään vapaaehtoistyötä kiinalaisten homojen seksityöpajassa tai livahtanut rajan yli Pohjois-Koreaan?

Toki kirjasta noukitaan esittelyyn aina ne mehukkaimmilta kuulostavat seikkailut, mutta mahtui kansien väliin paljon muutakin. Ehkä tämä kaikki kuulostaa jopa sensaationhakuisuudelta, mutta Heidin vilpitön halu nähdä ja tutkia maailmaa, sen ilmiöitä ja ihmisiä saa kaikki hänen seikkailunsa tuntumaan aidoilta innostuksen puuskilta ja hetkiin tarttumiselta.

Heidi ei ole sellainen Aasian kävijä, joka lentää paratiisirannalle ruskettumaan ja rentoutumaan. Hän seikkailee ensin Kiinaan halki Venäjän ja Mongolian, opiskelee Kiinassa edelleen ympäristöönsä tutustuen ja palaa Kiinasta takaisin Suomeen myös monen mutkan kautta. Matkaa ei taiteta lentokoneen siivin, vaan alla ovat vuoroin junat, bussit, autot, moottoripyörät ja mitä matkan varrella tuleekaan vastaan.

Heidi heittäytyy hetkeen eikä aina tunnu miettivän seurauksia tai sitä, miten homma saatetaan turvallisesti loppuun saakka. Ehkä tämä kuulostaa hieman maaniseltakin, mutta en voi ainakaan itse olla ihailematta hänen vilpitöntä haluaan kohdata ihmiset ja maailma sellaisina kuin ne ovat. Luottaa vieraaseen ja siihen, että elämä kantaa. Joskus tuntuu, että itselläni olisi tästä vielä paljon opittavaa.

Lisäksi kirjan visuaalinen ilme ilahdutti. Mun sydäntä särkee lukea kuvattomia tai mustavalkokuvin täydennettyjä matkakirjoja. Onhan se varmasti edullisempi tapa toteuttaa kirjahankkeita, mutta varsinkin matkailussa visuaaliset nautinnot ovat tärkeä osa kokemusta. Tässä kirjassa on panostettu värikuviin, jotka täydentävät reissukuvausta. Lisäksi kirjan alusta ja lopusta löytyy ihastuttavan kotikutoisesti toteutettu karttakuvaus Heidin matkareitistä. Hiiteen Google maps, jos itsekin voi tehdä!

Jos haluat lukea hieman erilaisen matkakertomuksen, suosittelen kirjaa lämpimästi!

Oletko itse lukenut tätä? Tai innostinko tekemään niin?

Lue myös nämä lukuvinkkini:

• Bea Uusma – Naparetki: minun rakkaustarinani
• Euroopan kauneimmat kansallispuistot
• Dan Brownin Infernon jäljillä Italiassa ja Istanbulissa

---