Mitä jäi Dubaista käteen luonnon ja historian ystävälle?

Ennen Dubain-reissua mulla ei ollut kovinkaan suuria odotuksia kaupunkia kohtaan. Olin kyllä jo jonkin aikaa halunnut käydä siellä, mutta oikeastaan vain todetakseni, onko paikka oikeasti niin överi ja absurdi kuin annetaan ymmärtää.

Koska mulle matkakohteissa mieluisimpia asioita ovat upea luonto (ei ihmisen muovaama sellainen) sekä historia, arvasin ettei Dubai tulisi sen suhteen tarjoamaan suuria. Päällimmäisimpänä fiiliksenä käteen jäikin reissusta hieman puolivillainen olo. Nautin kaupungin lämmöstä ja auringonpaisteesta, mutta en oikein syttynyt monelle muulle, mitä kaupungilla on tarjota.

Dubai yritti aivan liikaa olla jotain upeaa

Maailman suurin/korkein/karvaisin/rumin jne. -asioiden kyllästämä, tekemällä tehty kaupunki, jonka perusanti tuntuu perustuvan yltäkylläisyydelle, pintaliidolle sekä kulutushysterialle ei ollut ihan niitä omimpia juttuja. Toki välillä on kivaa shoppailla, mutta sitäkin harrastan kohtuudella. Yleensä mieluummin matkustan nekin rahat kuin poltan satasia vaate- ja ties mihin kauppoihin.

Rakennukset, jotka kilpailevat överiydessään toinen toistaan loistokkaampina, alkavat menettää hohtonsa kun niitä on kolmetoista tusinassa. Kaupunki osoittaa mitä kaikkea ihminen pystyykään tekemään. Mutta päällimmäiseksi kysymykseksi kuitenkin jäi “onko tuo kaikki silti pakko tehdä?”.

Rahalla saa paljon, mutta tunnelmaa ei voi ostaa

Mulle, kuten varmasti monelle muullekin, on helpointa käsitellä näkemäänsä ja kokemaansa uutta vertaamalla sitä jo aiemmin tuntemaansa. Dubaissakaan en voinut tältä välttyä. Aika monta pilvenpiirtäjää, korkeimman rakennuksen tittelistä kilpailevaa pytinkiä, suihkulähdettä ja ihmisten hulluja aivoituksia, jotka jäljittelevät luontoa, on tullut nähtyä ennenkin.

Jos Dubai olisi ollut ensikosketukseni huikean futuristiseen arkkitehtuuriin, olisin ehkä ollut vaikuttuneempi. Ehkä. Siinä kuitenkin ties minkä valoshown turvin tuikkivia pilvenpiirtäjiä ja tanssivia suihkulähteitä katsellessani päällimmäisenä ajatuksena pyöri päässäni älytön luonnonvarojen tuhlaus. Tiedän, sitä on myös jatkuva lentelyni maailmalla. En ole toista parempi.

Päiväsaikaan Dubai on valju

Kaupunki ei vakuuttanut mua varsinkaan päiväsaikaan. Paitsi sillä lämmöllä ja päivänpaisteella. Kaupunki oli harmaa: beige hiekka ja metallihehkuiset pilvenpiirtäjät eivät henkineet miellyttävyyttä. Pimeys pelasti taas hieman. Se toinen puoli musta, joka ei naputtanut mielessään kilowattitunteja kaupungin sähkölaskuun, yritti nauttia siitä visuaalisesta annista joka oli sähkön, veden ja ties minkä avulla katsojan iloksi luotu.

Pimeällä kaupunki sai värit, voisin sanoa, vaikka se kuulostaakin hullulta. Ja pakko myöntää, että maailman (toistaiseksi) korkein rakennus Burj Khalifa oli varsin vaikuttava ilmestys. En esimerkiksi syttynyt yhtään Kuala Lumpurin kaksoistorneille, mutta tässä överi oli jo niin överiä että se toimi.

Bur Dubai oli riisuttu kimallukselta

Ja olihan Dubaissa myös se kiehtovampikin puoli. Se aitoa elämää henkinyt, jossa maali rapistui talon julkisivuista, pyykit kuivuivat parvekkeella kaikkien nähtävillä, kulkukissat lymysivät nurkissa makupaloja ja joka oli täynnä väriä, ääniä ja tavallisia ihmisiä.

Ihastuin Bur Dubain kaupunginosaan eniten kaikesta Dubaissa näkemästäni sen aidomman fiiliksen takia. Räkäisen näköiset intialaista ruokaa tarjoavat ravintolat, kaupungin historian jäänteet sekä basaarimeininki upposivat muhun enemmän kuin siloteltu pintaliito. Bur Dubaista onkin tulossa ihan oma postauksensa.

En sano, ettenkö lähtisi Dubaihin toiste. Varmasti voisin mennä auringon ja lämmön perässä uudelleenkin. Ehkä kuitenkin laajentaisin matkakenttääni muualle Emiraatteihin, vuoristoa ja aavikkoa ihastelemaan. Tai ehkä Omanin puolelle. Ei Dubai kamala ollut, se vain ei ollut se mun juttu. Onneksi kaiken ei tarvitsekaan olla.

Muita, jotka eivät ihan lämmenneet Dubaille?

Lue myös nämä:

• Dubai pienellä budjetilla
• Bur Dubai – Dubain aidompi puoli
• Norwegianilla Dubaihin – millaista oli

---