Kerran poistuin kotoa
Aasia Eurooppa Kaupunkilomat Matkavinkit

Istanbulin ja Dubain basaareissa + basaarivinkkejä

Marraskuisella Istanbulin-reissullani ja tämän kuun Dubain-piipahduksellani tulin ensi kertaa kunnolla vierailluksi paikallisissa basaareissa. Tai soukeissa, kuten niitä Arabiemiraateissa nimitetään. Vaikka markkinoita, katukauppiaita ja muitakin pieniä myyntikojuja olen aiemmilla reissuillani nähnyt, nämä olivat ihan oma juttunsa.

Toisaalta pidin paikoista valtavasti – toisaalta taas vihasin niitä sydämeni pohjasta. Vaikka myynnissä oli myös kaikkea ei-niin-paikallista feikkilaukuista jalkapallopaitoihin, paikoista pystyi tekemään myös persoonallisempia löytöjä. Siitä pidin. Se mistä en pitänyt, oli myyjien hyvin hyökkäävä – lähinnä verbaalinen, toisinaan kyllä ties mitä riepua oltiin kietomassa päälle estelyistä huolimatta – tapa toteuttaa myyntiään.

IMG_7012

IMG_6894

IMG_6888

Istanbulin Grand Bazaar

Istanbulissa aloitimme hommat heti täysillä vieraillessamme ensimmäisenä Grand Bazaarissa. Heti sisäänastuttuamme paikan ihmismassa sekä kakofonia hyökyivät päälle kuin tsunami kaarnalaivaan. Olin jo etukäteen varsin tietoinen turkkilaisten sosiaalisesta tavasta olla ja käydä kauppaa, mutta tilanne vaati silti pitkän tovin sopeutumista.

Lisäksi tiesin jo etukäteen basaarialueen olevan valtava, sehän on yksi maailman suurimmista katetuista markkinoista! Kauppoja katon alle mahtuu 5 000 ja katujakin siellä risteää 60. Paikan sokkelot löytyivät jopa maps.me:n offlinekartasta, joten teoriassa pysyi kartalla siitä, missä meni.

IMG_6886

IMG_6890

Istanbulin Spice Bazaar

Toinen Istanbulin basaarikohteemme oli Spice Bazaar. Se oli koossaan ja muodossaan (aika lailla L-kirjaimen muotoinen rakennus) helpommin hahmotettavissa kuin Grand Bazaar, joka tekee koollaan monta pikkuvaltiota kateellisiksi! Tosin kävimme siellä sunnuntaina kun suurempi sisarensa oli kiinni, ja kaikki basaarikävijät olivat tietenkin pakkautuneet maustebasaariin.

Välillä sitä vain pullahteli eteenpäin ihmismeren paineessa. Siinä missä suuresta basaarista löytyy vähintään kaikkea (varmasti myös muutama eksynyt turisti sulkemisajan jälkeen), maustebasaari keskittyy nimensä mukaisesti enemmän mausteisiin, mutta sieltäkin löytyy myös muuta: makeisia, kippoja sun muuta.

Mausteet on asetettu esille hyvin esteettisesti ja niiden väri- ja tuoksumaailma on huumaava. Itse en loista ruuanlaittajina, joten mausteostokset jäivät väliin. Teetä taas ostin senkin edestä ja irtoteet sai näppärästi vakuumipakkauksiin!

IMG_7022

IMG_7018

IMG_7019

Dubain Old Souk

Dubai Old Souk -basaari Bar Dubain alueella jäi hieman turkkilaisten kilpailijoidensa varjoon. Siellä ei tullut myöskään kierreltyä yhtä kauaa kuin Istanbulin kollegoiden huomassa. Siellä oli valitettavan samanlainen voimakas myyntikulttuuri kuin Istanbulissakin, mutta onneksi ne basaarivisiitit olivat tuoreessa muistissa, niin asiaan oli helpompi suhtautua.

Tämä soukki ei ollut kovin suuri, mutta kierreltävää sielläkin riittää. Tuotteiden samankaltaisuus oli huomattavissa: tekstiilit, kuten tyynynpäälliset ja huivit, olivat molemmissa maissa hyvin samanlaisia. Samoin haaremihousuvalikoima. Lisäksi kauniinväriset pikku kipot ja pannunaluset olivat tuttuja jo Istanbulista. Itse asiassa samoja kippoja olen nähnyt myös ainakin Mostarin markkinoilla. Samasta turistitehtaasta lienevät kaikki peräisin.

Makeiset, teet ja mausteet olivat mielestäni tämänkin basaarin parasta antia. Dubaista löytyy lyhyen matkan päästä Deiran puolelta myös ainakin tunnetut kulta- ja maustesoukit. Valitettavasti niihin ei tällä kertaa aika riittänyt.

IMG_7353

IMG_7354

Vinkkini basaareihin:

  • Kiertele, ihmettele, nauti. Älä yritäkään pysyä kartalla, vaan mene sinne minne silmät, nenä ja korvat vievät. Varaa myös runsaasti aikaa kiertelyyn.
  • Tingi! Täällä on tarokoitus toteuttaa itseään perisuomalaisella epämukavuusalueella: kommunikoimalla sekä hintaa alaspäin ruuvaamalla. Itselläni on vielä tinkimisessä tekemistä, tosin Dubaissa huomasin jo jonkin verran oppia jääneen takaraivoon.
  • Varaa mukaan käteistä. Dubaissa joissain myyntikojuissa kävi kortti, mutta Istabul on käteiskaupunki. Lisäksi voit saada lisäalennusta tinkimästäsi hinnasta, jos rahakätköistäsi löytyy melkein se summa, josta on sovittu.
  • Ole reilusti “tyly”. Kaikkeen huuteluun ja tervehdyksiin ei tarvitse lähteä mukaan. Jos lähdet, olet ensimmäisessä kaupassa vielä seuraavanakin päivänä huivimannekiinina. Myyjät haluavat asiakkaita, mutta sinun ei tarvitse olla kaikkien asiakas.
  • Osta heti se minkä haluat ostaa. Varsinkin Grand Bazaar on niin suuri ja sokkeloinen, ettet varmasti enää muista jälkeenpäin missä se kiva koju, kippo tai koru olikaan. Toki hintavertailua voi ja kannattaa tehdä tuotteiden kohdalla, joita huomaat varmasti olevan useammassakin kojussa.

Grand Bazaar (Kapalı Çarşı)

Spice Bazaar (Mısır Çarşısı | Egyptian Bazaar)

  • osoite: Rustem Pasa Mahallesi, Istanbul
  • aukioloajat: ma-su klo 8-19
  • sijainti kartalla
  • Lähin raitiovaunuasema: Eminönü

Dubai Old Souk (Textile Souk | Bur Dubai Souk) 

  • osoite: Bur Dubai Waterfront
  • aukioloajat: 9-22 (yleensä)
  • sijainti kartalla
  • lähimmät metroasemat: Al Fahidi, Al Ghubaiba

Istanbulin basaareja listattuna: http://www.allaboutturkey.com/ist_bazaar.htm

Dubain soukkeja listattuna: http://www.dubai-online.com/shopping/souks/

Löytyykö muita basaarien ystäviä? Entä missä on mielestäsi parhaat basaarit, markkinat tai vastaavat?

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

No Comments

    Leave a Reply