Jäätävän kaunis eteläinen Islanti

Islannin reissun postaukset alkavat vetää viimeisiään, tämän ollen viimeinen varsinainen reissupostaus. Vielä ajattelin erikseen kasailla pienen vinkkipostauksen Islantia varten, mutta keskitytään tässä muistelemaan matkaa.

Aiemmin väitin Mývatnin alueella sijainnutta Hveririn avaruusmaisemaa suosikiksini kaikesta Islannissa näkemästäni. Ja niin onkin. Se paikka oli niin absurdi, että en sen vertaista ole vielä nähnyt. Toiseksi suosikiksini nousi kuitenkin eteläisen Islannin jäätävä kauneus jäätikköjärvineen ja Tikkurilan värikartan lähes koko kirjossa säkenöivine jäälohkareineen.

Näitä kahta kohokohtaa on hyvin vaikeaa yrittää verrata toisiinsa. Siinä missä Hverir oli jännittävä, kiehtova, arvaamaton ja kuumana hohkaava, Islannin jäätikköjärvet ovat taas sen kaiken vastakohta: niissä on tyyneyttä, rauhaa, ne ovat kuin luonnon tarjoama hengähdystauko arjesta. Istu järven rannalle, nauti näkymistä, unohda kaikki kiire. Aivan kuin mieli olisi puhdistunut kaikesta turhasta.

600 kilometriä Islantia yhden päivän aikana

Teimme viimeisenä reissupäivänä pitkän ajorupeaman. Lähdimme aamulla Djúpivogurin kylästä, itärannikon alalaidalta ja taitoimme sieltä päivässä matkan Keflavíkin lentokentälle asti. Lähes 600 kilometrin ajo yhden päivän aikana. Mikä Islannissa vie jo ylipäätään oman aikansa mutkittelevien teiden kanssa, saati sitten kun matkan varrelle ripotellaan toinen toistaan upeampia luonnon ihmeitä.

Ihan kaikkea emme edes ehtineet pysähtyä katselemaan. Tai jos ehdimmekin, niin emme läheskään tarpeeksi pitkäksi aikaa. Mutta ainahan pitää jättää jotain ensi kertaa varten!

Islannin etelärannikko lumoaa takuuvarmasti

Islannin etelärannikon kauneudesta kertonee jotain se, että kyseessä oli viikon reissumme viimeinen päivä, ja silti lähes kaikki mitä matkan varrella tuli vastaan, tuntui kampittavan kaiken aiemmin näkemämme. Vuoret olivat korkeampia ja kummallisemman muotoisia, rannikkotiet vielä kauniimpia, pienet vesiputoukset matkasivat alas kaikkein kauneimmissa kohtaa ja niin edelleen. Kauneinta Islantia kaikesta siitä, mitä pääsin näkemään!

Ei Islanti olisi mitään ilman Islanninhevosia

Kovin kauaa ei tarvinnut ajella, kun bongasimme (kirjoitin ensin törmäsimme, mutta huomasin sen tässä yhteydessä huonoksi sanavalinnaksi…) tien reunalla laumaan Islanninhevosia hengaamassa. Pitihän niitä käydä rapsuttelemassa, olivat varsinaisia hurmureita, vaikken itse mikään suuri hevosfani olekaan. Hevosien aitausta ei olisi voinut varmastikaan kauniimmalle paikalle pystyttää. Olisin voinut viedä tuon taustalla siintävän vuoren kotiin ihan koska tahansa!

Jökulsárlónin jäätikköjärvi on taianomainen

Ensimmäinen suunniteltu matkapäivän stoppi oli Jökulsárlónin jäätikköjärvi Vatnajökullin kansallispuiston reunamilla. Jäätikköjärvihän on saanut alkunsa vasta muutamakymmenen vuotta sitten, ja sen synnystä saamme kiittää ilmastonmuutosta, joka sulattaa jäätikköä. No, onpahan ainakin saatu maailmaa tuhoamalla aikaan jotain hyvin kaunista ja uniikkia…

Jäälohkareiden koko, muoto ja väri ovat huikaisevia, siellä on hyvin kirkkaansinisistä lohkareista aina perusvalkoisiin, seeproja jäljitteleviin mustavalkosiin ja lähes tuhkasta pikimustiksi tummuneisiin yksilöihin. Ja suunnilleen kaikkia muotoja, mitä vain kuvitella saattaa. Vuorten lisäksi harva luonnonihme mykistää mua kauneudellaan, mutta varsin tuppisuuna tuli kyllä tuolla oltua! Järvi on varsin iso, ja jäälohkareiden sekaan pääsee kiertämään myös veneillä. Harmittavasti meidän aika ei tähän riittänyt.

Jökulsárlónista jäiset jättiläiset jatkavat matkaansa lipuen kohti merta. Jos järvellä vierailee, kannattaa siis jatkaa matkaansa myös sillan toiselle puolelle todistamaa niiden lipumista. Siellä puolella oleva ranta on myöskin mielettömän kaunis paikka. Ohi lipuvia, hengestään taistelevia sekä rantakivikolle ajelehtivia jäälohkareita olisi voinut tuijottaa tuntikausia.

Fjallsárlónin jäätikköjärvi oli kauneuden ruumiillistuma

Seuraava pysähtymistä vaatinut paikka oli toinen jäätikköjärvi, Fjallsárlón. Jökulsárlónia pienempi järvi sijaitsee isovelijärvensä lähellä, etelärannikkoa hieman Reykjavikiin päin. Jos Jökulsárlón oli siellä mun suuret odotukset -listan kärkipäässä, Fjallsárlónista taas en muista kuulleenkaan ennen reissua. Ja kuten Islanti osoittaa, joskus spontaanit yllätykset ovat kaikkein parhainta.

Fjallsárlón on nimittäin yksi mykistävimpiä maisemia, mitä olen ikinä missään, siis koko maapallon mittapuulla, päässyt todistamaan. Olisin voinut jäädä järven rantaan istumaan loppuelämäkseni ja huokailemaan onnesta.

Sinänsä idea molemmissa järvissä on sama: vuorten välistä kurkkaava jäätikkö, ja jäätiköstä aiheutunut järvi jännittävine jäälohkareineen. Fjallsárlónissa vaan se kaikki oli tehty paremmin, paikka oli niin henkeäsalpaavan kaunis, etteivät mitkään mun sanat ja onnettomat kuvaräpellykset tee sille tippaakaan oikeutta. Jos sisäistä rauhaa pitäisi kuvata jotenkin, Fjallsárlón olisi mielestäni täydellinen paikka sitä kuvaamaan.

Ajomatkan varrella huomasi hyvin sen, että nyt ajettiin suuren jäätikön läheltä. Vatnajökull kurkki useasti vuorten välistä matkamme varrella. Kyseinen jäätikköhän kattaa yli kahdeksan prosenttia Islannin pinta-alasta, joten ei ihme, että se photobombasi aika monta matkalla otettua vuorikuvaa!

Vikin musta hiekkaranta

Reissun viimeisiä kunnon stoppeja teimme Víkissä, jossa kävimme ihastelemassa paikan mustaa hiekkarantaa. Vaikka mustaa hiekkaa olikin tullut nähtyä jo pari kertaa aiemmin, oli paikka silti ehdottomasti käynnin arvoinen.

Aikataulusyistä visiitti sielläkin jäi hieman tyngäksi, emmekä ehtineet käydä tsekkaamassa paikan luolia tai noita vedestä törröttäneitä kummajaisia tuon lähempää. Pikainenkin visiitti oli silti tyhjää parempi. Synkät pilvet korostivat rannan taianomaisuutta ja synkkyyttä. Vihreitä kallioita lukuunottamatta koko paikka näytti ajoittain olevan ajalta ennen väritelevision keksimistä.

Suuri pala sydäntäni jäi näille seuduille Vaikka koko Islanti onnistui lyömään mut ällikällä, viimeinen reissupäivä oli henkilökohtainen suosikkini ja Etelä-Islanti paikka, jonne palaisin riemusta kiljuen uudestaan.

Paljon jäi Islannista näkemättä, kuten Länsivuonot, sisämaa sekä Snæfellsnesin niemimaa. Mutta siitä mitä sain nähdä, rakastuin kaikkein palavimmin juuri jäiseen maisemaan.

Tämän(kin) Islanti-postauksen kirjoittaminen oli siinä mielessä tuskaisaa, että jäin huokailemaan jokaisen kuvan kohdalla, ja taisinpa jossain välissä tarkistaa missä hinnoissa lennot Islantiin olisivat. Pitäähän sinne päästä myös talvella! Ja alkukesästä ja… No, voisikohan sinne vaikka muuttaa?

En kai ole ainoa, jolle Islannin karut jäämaisemat ovat olleet tuon satumaan lumoavinta antia?

LUE MYÖS NÄMÄ:

• Pieni hyvä tietää -postaus Islannista
• Islannin pikantit pikkukylät
• Ajomatka Islannissa on aina elämys

---

Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM | TWITTER | BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU