Kerran poistuin kotoa
Suomi

Pala Vanhaa Vaasaa

Olen kotoisin Vaasasta, ja vaikka ajelehdin elämän mukana reilu kymmenen vuotta sitten sieltä pois, vierailen Vaasassa silti useita kertoja vuodessa. Vaikka tunneskaalani Vaasaa kohtaan ei olekaan täynnä punaisia sydämiä, löytyy kaupungista myös niitä asioita, jotka edelleen mua sykähdyttävät. Kuten historiaa. Monelle tulee varmasti Vaasasta mieleen ensimmäisenä meri, saaristo, Wasalandia sekä Tropiclandia. Mutta Vaasasta löytyy myös paljon muuta. Paikkoja ja rakennuksia, jotka henkivät menneitä vuosisatoja.

Vaasalla on pitkä historia

Vaasan kaupunki on perustettu yli 400 vuotta sitten. Vuonna 1852 Vaasan kaupunki paloi. Silloisesta kaupungista jäi jäljelle vain muutama rakennus. Nuo rakennukset, sekä muutaman palossa tuhoutuneen rakennuksen rauniot ovat kuitenkin edelleen siellä, nykyisen Vanhan Vaasan kaupunginosassa.

Tein viime viikonloppuna Vaasassa käydessäni nostalgisen muisteluretken mua kiehtoviin paikkoihin, ja nyt nappaan teidätkin mukaan tutustumaan Vaasan ehkä hieman tuntemattomampaan puoleen.

Vanhan Vaasan rauniot

Aloitin kierrokseni mielestäni kaikkein mielenkiintoisimmasta paikasta, raunioista, kuten paikkaa yleensä pelkistetysti kutsutaan. Vanhan Vaasan rauniot muodostuvat Vaasan palossa tuhoutuneista Pyhän Marian kirkosta, kellotapulista sekä triviaalikoulusta.

Kaksi ensimmäistä ovat vielä raunioiksi varsin hyvin kasassa, triviaalikoulusta jäljellä on enää lähinnä kivijalkaa. Varsinkin Pyhän Marian kirkon raunioissa kannattaa viettää muutama tovi, ne ovat täynnä hauskoja yksityiskohtia. Itse vaeltelin siellä pitkän tovin nostalgiahuuruissa, ja muistin monet sopet ja yksityiskohdat, jotka varsinkin nuorempana olivat kovin jännittäviä.

Pyhän Marian kirkon rauniot

Pyhän Marian kirkon rauniot

Kirkon raunioiden sisäpuolella. Raunioissa on paljon yksityiskohtia, joita tutkia.

Kirkon raunioiden sisäpuolella. Raunioissa on paljon yksityiskohtia, joita tutkia.

Kellotapuli

Kellotapuli

Triviaalikoulun jäännöksiä

Triviaalikoulun jäännöksiä

Vanhan Vaasan museo

Raunioilta suuntasin seuraavaksi kohti Vanhan Vaasan valleja. Matkan varrelle osuu yksi harvoista Vaasan palossa säilyneistä taloista, Wasastjernan talo, jossa toimii Vanhan Vaasan museo.

Tällä kertaa en ehtinyt tutustua museon antiin, mutta olen käynyt siellä aiemmin ja voin lämpimästi suositella käyntiä. Saimme silloin siskoni kanssa loistavan henkilökohtaisen opastuskierroksen! Museo kuvaa vaasalaista porvarillista asumista Vaasan palon aikaan. Museosta löytyy myös pienoismalli Vaasasta ennen sen paloa. Myös museon pihapiiri on ihastuttava, varsinkin aurinkoisena kesäpäivänä.

Vanhan Vaasan museon rakennus

Vanhan Vaasan museon rakennus

Vanhan Vaasan vallit

Lyhyen matkan päässä museosta sijaitsevat siis vallit. Varsinainen polku valleille saattaa olla varsin huomaamaton, se kuitenkin sijaitsee vastapäätä Mustasaaren kirkkoa, joka varmasti on helpommin silmäänpistävä rakennus.

Valleilla on ollut 1300-luvulla rakennettu Korsholman linna, josta ei valitettavasti ole jäänyt mitään fyysistä muistoa jälkipolville. Vallien nähtävyytenä toimivatkin upeat maisemat sekä mäennyppylän huipulle pystytetty risti entisaikojen ristiretkeläisten muistoksi.

Vallien muistomerkki

Vallien muistomerkki

Vallit sijaitsevat pienen kukkulan päällä

Vallit sijaitsevat pienen kukkulan päällä

Valleilta avautuvaa maisemaa

Valleilta avautuvaa maisemaa

Mustasaaren kirkko

Valleja vastapäätä sijaitsee Mustasaaren kirkko, joka toimi ennen Vaasan paloa Hovioikeudentalona. Tämäkin siis säästyi Vaasan palossa. Kirkon vieressä ei valitettavasti enää ole Fritz Jakobssonin taidepuistoa, jossa kävin pienenä monen monta kertaa ihastelemassa eksoottisia kasveja, kala-altaita ja enkä hieman Liisa Ihmemaassa -henkistä tunnelmaa, ainakin ala-asteikäiselle vipeltäjälle.

Tai villiintynyt puistoalue ja lähes umpeenkasvanut sisäänkäynti vielä ovat siellä, mutta parin vuosikymmenen takainen loisto on poissa. Mustasaaren kirkon ja vallien välillä on Hovioikeudenpuistikko, jonka valtavat lehmukset ovat nekin selvinneet Vaasan palosta! Puiden siimeksessä kulkiessaan tuntee itsensä varsin pieneksi.

Valleilta on suora näkymä Mustasaaren kirkolle

Valleilta on suora näkymä Mustasaaren kirkolle

Mustasaaren kirkko

Mustasaaren kirkko

Hovioikeudenpuistikon lehmuskuja

Hovioikeudenpuistikon lehmuskuja

Asemapuisto ja Vanhan Vaasan entinen juna-asema

Muistelukierrokseni päätin Asemapuistoon, joka sijaitsee raunioiden takana junaradan varrella. Asemapuistossa on sijainnut Vanhan Vaasan juna-asema, jossa junat pysähtelivät vielä ainakin parikymmentä vuotta sitten. Sittemmin varsinainen asemarakennus on tuhoutunut, mutta muita rakennuksia, ainakin ilmeisesti vanha saunarakennus, on edelleen jäljellä.

Autioituneet ja graffitien kyllästämät rakennukset toivat hauskaa kontrastia auringossa kylpeneeseen puistikkoon. Asemapuiston vaiheita kertasin yhdessä seikkailuun puolimatkassa mukaan liittyneen äitini kanssa. Hän tuntee vaasalaisena paikan historiaa paljon paremmin kuin minä ja oli mukavaa kuunnella hänen kertomuksiaan paikoista ja ihmisistä jotka ovat esimerkiksi olleet aikoinaan töissä vanhalla asemalla. Kyllä kannatti käydä verestämässä muistojaan!

Asemapuiston puukuja

Asemapuiston puukuja

Autioitunut rakennus asemapuistossa

Autioitunut rakennus asemapuistossa

Toivottavasti blogitekstini sytytti teissä kipinän lähteä tutustumaan tarkemmin historialliseen Vaasaan!

Jos kaipaat lisää luettavaa kohteista, Vaasan kaupungin sivuilta löytyy lisää infoa, karttaa sekä kulkuohjeita paikkoihin. Tsekkaa myös Vanhan Vaasan museon nettisivut.

Lue myös nämä:


Piditkö lukemastasi? Seuraa blogiani myös täällä:

FACEBOOK | INSTAGRAM  | TWITTER |  BLOGIT.FI | BLOGIPOLKU

You Might Also Like...

2 Comments

  • Reply
    Maria
    31.7.2015 at 10:50

    Kaverini muutti Vaasaan (tai hiukan sen ulkopuolelle) pari vuotta sitten ja kun teen pikaisen visiitin Vaasaan häntä tapaamaan ajattelen aina että pitäisi jäädä pitemmäksi aikaa tutustumaan kaupunkiin myös. Varsinkin nuo rauniot ovat kiehtoneet kun ohi ollaan menty joten täytyy ensi kerralla ottaa vähän enemmän aikaa koluta ne läpi. Kiva postaus! 😀

    • Reply
      Noora
      31.7.2015 at 11:34

      Kiitos paljon kommentista! 🙂
      Suosittelen ehdottomasti tutustumista, rauniot on kiehtova paikka. Ja oikeastaan mihin vuodenaikaan tahansa. Hyvänä talvena paikka toimii myös pulkkamäkenä 😀

Vastaa käyttäjälle Maria Cancel Reply